Minun on pakko tässä vaiheessa tunnustaa, että tämän tekstin kirjoittaminen alkoi vartti ennen viidennen Bluesin ja HIFK:n kohtaamisen alkamista. Syy tähän löytyy aikataulustani: en ehtinyt aloittaa tätä aiemmin. Vaikka en joukkueen kannattajaksi tunnustaudukaan, on joukkueen peli saanut minutkin hämmästymään. Kolmannen ottelun jälkeen jaksoin uskoa vielä sarjan tasoittuvan, mutta neljännen ottelun jälkeen en jaksanut enää uskoa ihmeisiin. Oikeastaan koko HIFK:n kausi kulminoituu tähän pudotuspelisarjaan. Peli on ajoittain hienoa, röyhkeää ja fyysistä. Pahimmillaan se puolestaan on halutonta, kauhean näköistä ja valmennuksen töppäilyillä höystettyä.

Ensimmäisen ottelun voitosta huolimatta HIFK pelasi käytännössä koko syksyn alle odotusten. Vaikka joukkueen runko ei vaikuttanut mestaruuteen riittävältä, oli odotukset silti reilusti korkeammalla. Huonoja kausia tulee aina, mutta HIFK:n tahtotila, asenne ja pelitapa tekivät tästä kaudesta kannattajille äärimmäisen tuskaisen. Vuosikausia hoetusta brändistä ei ollut usein tietoakaan ja HIFK koki jotain, mitä itse en olisi uskonut ikinä näkeväni: fanit alkoivat avoimesti protestoida johdon toimia vastaan ja kapinahenkeä oli ilmassa. Tämän piti olla mahdollista kaikissa muissa joukkueissa, mutta ei HIFK:ssa. Vielä kauden alussa heille pystyi vinoilemaan sokeasta uskosta joukkueeseensa, mutta kauden aika fanit sankoin joukoin osoittivat tämän väittämän valheelliseksi.

Kauden yhdeksi käännekohdaksi muodostui Pentti Matikaisen potkut. Vaikka näitä oli vaadittu vuosikausia, tuskin kovin moni uskoi vakavissaan potkuihin. Tämän kauden osalta potkut tulivat kuitenkin vuoden liian myöhään ja huonosti kasattua joukkuetta ei enää voitu vaihtaa. Matikaisen haamu kosti joukkueelle vielä eronkin jälkeen pelaajavalintojen muodossa. HIFK:n onneksi tulevalle kaudelle joukkue saa erillisen toimitusjohtajan ja urheilutoimenjohtajan, joten joukkueeseen voidaan odottaa tulevan muutoksia positiivisessa mielessä. Koko liigan kannalta HIFK:n menestys sille ominaisella pelitavalla olisi tärkeää. HIFK kiinnostaa yleisöä paljon enemmän kuin suurin osa muista liigajoukkueista ja sen perinteitä kunnioittavat ihanteet ovat nykyjääkiekossa harvinaisia. Toivottavasti monien vanhojen pelaajien sillat ovat siis palaneet Matikaisen, ei muuhun organisaatioon.

Valmennuksellisesti Baxter oli ehkä huonoiten joukkueeseensa sopiva valmentaja ikinä. Hänen suosimansa pelitapa oli täysin HIFK:n imagon vastainen, ajastaan jäljessä oleva, tylsä ja tehoton. Lisäksi jääräpäinen peluutustapa ja roolipelaajien puute sotki kuvioita pudotuspelejä ajatellen. Kauden ratkaisuvaiheilla HIFK:n tähdet olivat väsyneen näköisiä ja kapea materiaali ei kestänyt tätä. Vielä kun heikosta puolustuspelistä ja hyvästä hyökkäysarsenaalista koottu joukkue lähtee räikeästi puolustuspelin kautta voittamaan otteluita, on koko soppa valmis. Joukkue ei kyennyt kuin ajoittain hyödyntämään vahvuuksiaan.

Huonosta kaudesta huolimatta kauteen mahtui myös valopilkkuja. Pudotuspelejä lukuun ottamatta Heikkinen pelasi hyvän kauden, samoin nuorista löytyi uusia lupauksia. Haverinen ja Holmberg nousivat ensin kokoonpanoon, lopulta syrjäyttivät kokeneempia puolustajia. Niemisen tuhkimotarina ei jatkunut mestaruuteen asti, mutta hän todisti pystyvänsä pelaamaan paineen alla. Lisäksi esimerkiksi Purolinna, Ahtola ja Pöysti saattavat ensi kaudella nosta tärkeäänkin rooliin hankinnoista ja kesän tapahtumista riippuen. Vaikka tästä kaudesta ei kirjoitettu uutta lukua Hifk ja menestys-kirjaan, saattaa tällä kaudella nuorille annettu vastuu maksaa itsensä takaisin tulevien kausien aikana.