Eipä ole tullut taas hetkeen kirjoitettua. Yrittäkää ymmärtää, tarvitsee sitä minunkin tehdä oikeaa työtä aina välillä. Noh, turha surkutella enempää, sillä saimmehan me juuri muutama päivä takaperin uuden suomalaisen mestarin maailman kovimmasta kiekkoliigasta. Tosin suomalaisen mestaruus oli varma jo konferenssifinaaleissa, mutta nyt saimme vielä varmistuksen siitä, kuka monista hyvistä kandidaateista saa nimensä himoitun pokaalin kylkeen. Taivaan kappaleet osuivat kohdalleen Valtteri Filppulan kohdilla ja miehestä tuli ehkäpä yksi omalla tavallaan erikoisimmista suomalaisista mestareista.

Filppula ei ole oikeastaan koskaan ollut aivan se hehkutetuin pelaaja. Juniorimaajoukkueissa hiukan vanhemmat Tuomo Ruutu ja Mikko Koivu veivät ehkäpä ansaitustikin huomion. Loistavista otteistaan huolimatta seurajoukkueessaan Jokereissa Filppula oli se ”nätti juniori” Metropolitin takana. Hänen lähtönsä satutti jokerifaneja, mutta muualla se ei herättänyt suuria tunteita. Pohjois-Amerikassa Filppula on pelannut loistavia kausia, mutta silti suomalainen media on pysynyt yllättävän hiljaa hänestä. Filppula onkin saanut rauhassa kasvaa taitavasta pojasta mestariksi miesten sarjassa samalla kun Metropolit pelaa ”ihan kivoja” kausia ja Tuomo Ruutu on jatkuvasti telakalla.

Filppula on pelaaja juuri sitä, mitä Suomesta ei pitäisi tulla. Hän on nuori ja äärimmäisen taitava pelaaja, toisin sanoen juuri sellainen, joiden piti kuolla sukupuuttoon 1990-luvulla. Toisin kuin esimerkiksi paljon aikaisemmin varattu Jesse Niinimäki, on Filppula taitojensa lisäksi myös lähes täydellinen joukkuepelaaja. Hän pystyy puolustamaan, huonoja hetkiä hänelle ei tunnu tulevan, hän pelaa kokoisekseen pelaajaksi melko fyysisesti ja on valmis tekemään mitä tahansa saadakseen peliaikaa. Paineita Filppula myös kestää erittäin hyvin. Tästä on parhaana osoituksena miehen tehot pudotuspeleissä: 12 SM-liigan pudotuspeliottelussa 11 pistettä, 16 AHL:n ottelussa 16 pistettä ja NHL:ssä Detroitin kivikovassa nipussa muutama erittäin tärkeä maali loppuotteluissa. Missä tahansa hän on pelannutkin, hän on saanut sekä valmennuksen että katsojat mukaansa. Jos tuo ei kerro kaikkea olennaista pelaajasta, tuskin mikään kertoo.

Loppukaneetiksi voisi kertoa vielä Vantaan seudun kentillä (ei, en asu maaseudulla) liikkuvasta anekdootista. Viherpuiston kentällä tahkosi aikanaan lukuisia lahjakkaita pelaajia, joista osasta tuli ammattilaisia, osa päätyi vetämään viinaa ammatikseen ja lopuista tuli normikansalaisia. Kerran nuoremman Filppulan kikkaillessa kävi isompi poika  taklaamassa häntä sillä seurauksella, että mieheltä rupesi valumaan nenästä verta. Tämä poika oli Tuomo Ruutu. Tarina saattaa olla totta, sillä molemmat pelurit ovat samalta alueelta kotoisin ja varmuudella ainakin Jarkko Ruutu on kikkaillut tuolla samalla kentällä juniorina. Toisaalta, ehkäpä kaikkia kentillä liikkuvia tarinoita ei edes kannata alkaa tonkimaan pohjamutia myöten…