Pitkä liigakausi on nyt takana, mestarijoukkue saanut palkintonsa ja kiekkodiggarit joutuvat tyytymään MM-kisoihin, NHL:ään ja kaukalon ulkopuolisiin asioihin. Mitä tästä kaudesta sitten jäi fanille käteen? Pienenä yhteenvetona olen ottanut tarkastelun alle tällä kaudella puhuttaneita tapahtumia.

Jere Karalahti:
Jeren kausi saattoi olla jopa koko liigahistorian puhuttanein tapaus ikinä. Ensin mies potkittiin ulos HIFK:n vahvuudesta ja päätyi Kärppiin. Tämä aiheutti jo paljon puhetta, kuten myös miehen mediassa esille tuomat tavoitteen aina maajoukkuetta ja NHL:ää ajatellen. Tarina ei kuitenkaan päättynyt tähän, vaan pelin parannuttua huumepoliisi kävi noutamassa Karalahden kesken harjoituksia kuulusteluihin. Loppu olikin kasvottomien nettitietäjien, iltapäivälehtien ja jokaisen kiekkofanin kannalta maukasta, vaikkakin karua luettavaa. Tapaus jakoi ihmisiä moniin eri leireihin ja jopa oikeuden päätöksestä huolimatta moni pitää vieläkin Jereä syyttömänä. Saa nähdä miten keskustelu taas lämpenee hovioikeuden lähestyessä.

Pelaajien poistomyynnit:
Jo hyvissä ajoin varmistui HPK:n ja Ässien pelien loppuvan runkosarjaan. Tästä ei seurannut vain tylsiä peli-iltoja, vaan myös suuri pelaajien poistomyynti. Kärjistetysti voisi sanoa kaikkien muille kelpaavien pelaajien siirtyneen muualle. Tämä aiheutti paljon keskustelua sekä puolesta että vastaan. Tietenkin joukkueilta säästyi vino pino euroja, mutta samalla katsojille annettiin huonojen peliesitysten ja tappioiden lisäksi annettiin lisää syitä pysyä kotona pelipäivinä. Moraalisesti kysymys on erittäin vaikea ja varmasti tulee tulevaisuudessakin jakamaan mielipiteitä.

Pesonen vs. Leino:
Melko varhaisessa vaiheessa varmistui, että ilman loukkaantumisia pistepörssin voitto tullaan jakamaan kahden kiekkotaikurin kesken. Jännitys voitosta säilyi aivan loppuun asti ja ero jäi juuri niin pieneksi kuin saattoi olettaakin. Molempien peliä oli mukava katsoa ja kelailla kikkoja uusintoina. Miehille asetettiin erikoisvartiointeja, pyrittiin rikkomaan puolirikollisilla tempuilla ja ärsyttää kaikin mahdollisin keinoin, mutta silti peli luisti. Toivottavasti vastaavaa taiturien taistelua saadaan seurata tulevaisuudessakin.

Pentti Matikainen:
Joidenkin HIFK-fanien mukaan Pentti puhuttaa aina ja kaikkialla. Vaikka kyseessä onkin melko raju kärjistys, pitää se osittain paikkansa. Kauden alussa Matikaisen hankintoja haukuttiin, kesken kautta joukkueen toimintaa kritisoitiin HIFK:n vinkkelistä katsottuna ennennäkemättömällä volyymillä, kausi päättyi potkuihin ja vielä potkujenkin jälkeen Matikainen pääsi otsikoihin kun syyttäjä kiinnostui HIFK:n roolista Karalahden huumesotkujen selvittelyssä.
En ole ennustaja, olen toimitusjohtaja. – Pentti Matikainen

Peliin kuulumattomat tapahtumat kaukalossa ja sen ulkopuolella:
Tällä kertaa ei kansanedustajat kovaan ääneen arvostelleet peliä, mutta silti kaukalossa ja sen ulkopuolella ei oltu erityisen rauhallisia. Tappeluista jaksettiin (taas) keskustella, kaukalossa huidottiin mailoilla ja kaukalon ulkopuolella nyrkit heiluivat. Kaukalon tapahtumista eniten keskustelua aiheutti Osalan sormen murtanut isku ja Kermaniin suuntautunut isku maalin jälkeen. Näiden lisäksi varsinkin pudotuspelien alettua alkoi syytöksiä lennellä. Kaukalon ulkopuolella tapahtui niin paljon, että Mestiksessäkin alettiin jopa eristää eri joukkueiden kannattajia kanahäkkiä muistuttavalla viritelmällä. Noh, ainakaan tällä kaudella ei roskiksia lennellyt bussikuskien suuntaan.

Nuorten esiinmarssi:
Tällä kaudella kirkkaisiin valoihin nousi 2000-luvun mittareilla mitattuna ennätyksellisen suuri määrä nuoria pelaajia. Tapparasta varsinkin Enlund ja Lehterä nousivat kerralla lupausten joukosta tähtikaartiin. Samoin kävi Bluesin Osalalle ja Lehtoselle. Lisäksi moni muukin nuori nousi vakiokokoonpanoon ja sai aikaan paljon hyvää. Nähtäväksi jää, kuinka moni tämän kauden 80-luvun puolivälin jälkeen syntynyt pelaaja lähtee Atlantin toiselle puolelle ja miten joukkueet uskaltavat nostaa ensi kaudelle nuoria vakiokokoonpanoon. Bluesin esimerkin mukaisesti ei menestymisen pitäisi olla ainakaan täysin poissuljettu vaihtoehto silloin, kun nuorille annetaan luottoa.

Helsingin maalivahdit:
Kauden alussa puhuttiin Markkasesta koko liigan kovimpana värväyksenä ja Lundellista taas vaihteeksi joukkueen pahimpana menestymisen esteenä tai vankimpana tukipilarina mielipiteestä riippuen. Soppaan kuitenkin tippui tasaisen varmasti uusia aineksia pitkin kautta ja puhuttavaa riitti. Markkanen oli melko epävarma pitkin kautta ja Hoviselle vaadittiin enemmän näytönpaikkoja. Kesken kautta hankittiin Saipassa pieneen rooliin jäänyt Puurula. Vielä kun Markkanen loukkaantui ja Puurula pelasi odotuksiin nähden maagisesti pudotuspeleissä, oli eri keskustelupalstat täynnä spekulointia ja herjan heittoa puolin ja toisin. Lundell jakoi taas kauden aikana mielipiteitä, mutta loppua kohden alkoi keskustelu kääntyä yhä jyrkemmin miestä vastaan. Ahlqvist sai näytönpaikan ja käytti sen lähes täydellisesti. Täydelliseen draamaan tämä ei vielä riittänyt, vaan Ahlqvist sairastui pahasti samalla kun Lundell oli selän takia telakalla. HIFK:n maalille nousi liigatasolla katsomaton kortti Niemisen muodossa ja tuhkimotarina oli valmis. Mies torjui kuin aikamies ja luultavasti ensimmäisen kerran sitten Thomasin ja osittain Vokounin HIFK:n maalilla oli mies, johon lähes kaikki joukkueen kannattajat näyttivät luottavan.

Kärpät:
Mitä tästä joukkueesta nyt oikein voikaan sanoa? Selkeästi paras runkosarjassa, pudotuspeleissä rullasi tankin tavoin eteenpäin ja kruunasi kautensa mestaruuteen vakuuttavan finaalisarjan jälkeen. Joukkueen peli ei näyttänyt erityisen maagiselta, mutta tuloksien valossa se oli tappavan tehokasta. Joukkueeseen kesken kauden hankitut pelaajat onnistuivat hyvin ja joukkueesta on kesken kauden ulostettua Novakia lukuun ottamatta vaikea löytää epäonnistujia. Tarkki sai kritiikkiä osakseen kesken kauden, mutta lopulta palkittiin täysin ansaitusti pudotuspelien parhaana pelaajana. Vaikka joukkueesta moni pelaaja tuleekin vaihtamaan joukkuetta ja ensi kaudelle tulee uusi valmentaja, on Kärpät vahvan organisaatiotason osaamisen ansiosta ensi kaudellakin ennakkoon yksi vahvimmista mestarikandidaateista. 

Blues:
Vaikka joukkue lopulta jäikin ”vain” hopealle, voidaan Bluesista puhua kauden sensaationa. Paperilla joukkue oli heikentynyt edellisistä kausista, joukkueeseen tuli paljon nuoria pelaajia, valmentaja oli lähes täysin katsomaton kortti päävalmentajana ja ennakkokaavailuissa Blues olisi taistellut suorasta pudotuspelipaikasta. Lopulta runkosarjan toinen sija, molempien Helsingin joukkueiden tiputtaminen pudotuspeleissä ja hopean saavuttaminen olivat kuitenkin enemmän kuin kukaan Espoon ulkopuolelta uskalsi odottaa. Koko kauden ilmettä kuvasi hyvin välieräsarja Jokereita vastaan. Joukkue oli jo 3-1 tappioasemassa otteluvoitoissa, mutta silti nousi vakuuttavalla pelillä finaaleihin ja käytännössä murskasi narripakan. Joukkueesta nousi esille monia uusia nimiä, niin nuoria lupauksia kuin kokeneempiakin liigapelaajia. Kauden alussa esimerkiksi Heiskasen, Alangon, Kuoppalan, Viitaluoman ja Rajamäen ei pitänyt olla sen tasoisia pelaajia, että he muodostaisivat mestarikandidaatin rungon. Toisin kuitenkin kävi. Vanhan sanonnan mukaan Blues pettää aina, mutta eiköhän nuo puheet ole nyt syytä unohtaa ainakin yhdeksi kaudeksi. Blues oli joukkuetasolla tämän kauden selvästi suurin positiivinen yllättäjä ja joukkueen hopeaa voisi verrata Ässien muutaman kauden takaiseen hopeaan. Finaalitappiosta huolimatta se oli lähes mestaruuteen verrattavissa oleva saavutus.

Raimo Helminen:
Jo hyvissä ajoin selvisi, että tästä kaudesta tulee Raipen viimeinen. Kun Ilves hävisi ratkaisevan puolivälieräottelun Kärpille, ainakin omissa silmissäni Ilveksen tippuminen tai Kärppien jatkoon meneminen ei ollut SE juttu, vaan Raipen vetäytyminen kentiltä. Miestä ei turhaan olla sanottu Euroopan Gretzkyksi. Uraan mahtui niin henkilökohtaista glooriaa kuin joukkuetasonkin menestymistä aina maailmanmestaruudesta lähtien. Vuodet alkoivat näkyä pikkuhiljaa Ilveksen ikonissakin, mutta monipuolisuutensa ansiosta Raipe pystyi silti pelaamaan liigaa jopa hämmästyttävän hyvällä tasolla. Mies ei enää ehkä haastanut tosissaan pistepörssin kärkeä, mutta alemmissa kentissä ja erikoistilanteissa näytti, että ikä on vain lukuja paperilla. Pelillisesti ja varsinkin henkisesti miehen olisi suonut jatkavan vielä ainakin yhden kauden.

HIFK:n fanit:
HIFK:n faneja on välillä sanottu sokeiksi oman joukkueensa toimien suhteen, mutta ainakin tämän kauden perusteella asia ei ole aivan näin yksioikoinen. HIFK:n peliesitykset ja pelitapa eivät olleet sillä tasolla, johon oli totuttu vuosikymmenten saatossa. Huonot tulokset olisi vielä voitu hyväksyä, mutta huonot tulokset yhdistettynä valmennuksen valintoihin peluutuksen ja pelitavan saralla saivat lopulta joukkueen kannattajat protestoimaan huimalla tavalla. Baxterin ja Matikaisen eroa vaadittiin kovaan ääneen ja vaatimusten tueksi joukkueen kannattajat myös alkoivat äänestämään jaloillaan ja keräämän adresseja. Lopulta Matikainen erotettiinkin ja HIFK:n peli piristyi hetkeksi. Saa nähdä miten uusiutunut HIFK saa ensi kaudella yleisön taakseen, ainakin valtaosa on enemmän kuin tyytyväisiä organisaatiotasolla tapahtuneisiin muutoksiin.

Vaikka kauden alussa en itse ainakaan osannut odottaa aivan näin tapahtumarikasta kautta, täytyy nyt ainakin huilata hetki. Muuten voi MM-kisoissa alkaa painaa ylikunto. Kirjoitettavaa olisi saanut vielä ”Hirsovitsista”, Laatikaisesta, Ojasesta tai monista muista seikoista, mutta sekä omien rajallisten mahdollisuuksien ja lukijoiden mielenkiinnon takia paljon enempää ei ollut varaa kirjoittaa. Lopuksi vielä tahtoisin esittää toiveen: toivottavasti tulevat liigakarsinnat lisäävät entisestään liigan viihdearvoa. Tästä jos päästään vielä ylöspäin, niin ei pitäisi olla valitettavaa.