Joka kevät viimeisen parinkymmenen vuoden aikana on spekuloitu sillä, kuinka paljon millä näytöillä pelaajia pitäisi ottaa NHL:stä MM-kisoihin. Varsinkin tällä vuosikymmenellä pelaajien lukumäärä Atlantin toisella puolella on kasvanut räjähdysmäisesti, jonka ansiosta pelkällä NHL-statuksella ei enää ratsasteta kisoihin. Toisaalta taas Euroopassa pelaaville on silti vähemmän paikkoja jaossa kuin ennen. Vielä kun tänä vuonna kisat pelataan Kanadassa, on todennäköisesti joukkueen runko erittäin ”pohjoisamerikkalainen”. Tällä hetkellä mukaan on tullut Olli Jokinen, Ville Peltonen, Niko Kapanen, Jussi Jokinen, Tuomo Ruutu, Sean Bergenheim ja Karri Rämö. Kaksi viimeistä matkustaa joukkueen mukaan jo Euroopassa pelattaviin harjoitusotteluihin, loput liittyvät mukaan joukkueen matkustaessa Pohjois-Amerikkaan. Toisin sanoen siis voisi olettaa Rämön ja Bergenheimin antavan vielä näyttöjä. Varmuudella pois jää ainakin Tony Lydman, Kari Lehtonen ja Vesa Toskala.

Joukkueen kannalta mielenkiintoisin ottelupari NHL:n pudotuspeleissä on selvästi Anaheim-Dallas. Jos kieltäytymisiä ei tule, vapautuu otteluparista varmuudella kansainvälisen huipputason pelaajistoa. Kysymysmerkiksi jää kuitenkin pelaajien terveystila ja motivaatio. Olisiko esimerkiksi Selänne valmis jatkamaan kauttaan, kun käytännössä ainoa syy jatkaa uraa pitkän harkinnan jälkeen karkaa ulottumattomiin? Suomalaiset ovat muissakin joukkueissa hyvin edustettuna, mutta todellisia suomalaistähtien kohtaamisia ei muista ottelupareista löytynyt.

Varsinkin Saku Koivun tai Miikka Kiprusoffin saaminen mukaan olisi joukkueelle suuri asia. Kari Lehtosen ja Vesa Toskalan jäätyä pois laskuista Suomelta puuttuu tällä hetkellä selkeä ykkösmaalivahti. Rämö on hyvä maalivahti, mutta ei todellakaan mikään takuuvarma mestaruustorjuja. Itsekkäästi ajateltuna pitää siis toivoa Calgaryn tippuvan ensimmäisellä kierroksella ja Kiprusoffin myöntyvän maajoukkuekutsuun. Koivu puolestaan toisi paljon kaivattua johtajuutta kentälle ja koppiin. Pelillisesti hänen panoksensa on hiukan tippunut, mutta silti kunnossa ollessaan hän vahvistaisi mitä tahansa joukkuetta. Arvoitukseksi jää miehen kunto, kauden lopussa miehen terveydentilasta on (taas) kirjoitettu ei-niin-mukavalla tavalla.

Mahdollisesti tulevilla pelaajilla on aina mukava spekuloida, mutta paidan selkää koristavaa nimeä tärkeämpää olisi saada kasattua tasapainoisesti rakennettu joukkue, jonka kaikki pelaajat puhaltavat hyvin yhteen hiileen. Tämä onkin ollut Suomen vahvuuksia aikaisemmissa arvokisoissa. Paperilla Suomi ei ole ollut kisojen kirkkain suosikki yhdessäkään arvoturnauksessa viimeisten kymmenen vuoden aikana, mutta silti mitaleita on tullut. Loppukaneettina voisi todeta, että onneksi kisat järjestetään Kanadassa. Viimeksi kotijoukkue on voittanut kisat vuonna 1986, joten pelkästään tilastoja tuijottamalla yksi suurista mestarisuosikeista on eliminoitu. Toisaalta pelkillä vanhoilla tilastoilla ei jääkiekossa ole ennenkään voitettu…